Tyhjän paperin kammo vai tyhjän paperin nautinto?
Usein sanotaan, että paras inspiraation lähde on deadline.
Tunnistan.
Kun mikään ei pakota kirjoittamaan, käy helposti niin, että tekstiä ei myöskään synny – ei vaikka kirjoittaminen olisi yksi niistä asioista, joista nauttii tässä elämässä eniten. Hullua, vai mitä?
Olemme mestareita välttelemään aloittamista. Jostain syystä kirjoittaminen on yksi niistä aktiviteeteista, joiden aloittaminen on monille erityisen vaikeaa. Sama syndrooma vaivaa niin harrastajakirjoittajia kuin ammattikirjailijoitakin. Kyse ei ole siitä, etteikö kirjoittamisesta pitäisi tai etteikö se olisi itselle tärkeää. Usein on pikemminkin päinvastoin – se on niin tärkeää, että sen edessä kangistuu kauhusta.
Ilmiö on tuttu minullekin. Kärsin siitä nuorena aina siihen pisteeseen asti, että kirjoittamiseni lamaantui vuosiksi.
"Aloittaminen vaatii sekä uskallusta että nöyryyttä", kirjailija Anneli Kanto toteaa blogikirjoituksessaan, jossa tuskailee romaanin aloittamisen vaikeutta.
Alkuun voi olla vaikea päästä, vaikka kyse olisi vain muutaman rivin tai sivun mittaisesta tekstistä. Harva teksti myöskään syntyy kerralla. Mitä mittavammasta projektista on kyse, sitä useampia kertoja sen pariin joutuu palaamaan – aloittamaan aina uudestaan.
Suorituspaineet, pelot, uskomukset, epäilykset ja muut henkiset esteet voivat muodostaa niin korkean kynnyksen, että se vaikuttaa ylitsepääsemättömältä. Joskus sisäiset esteet naamioituvat ulkoisiksi esteiksi. "En minä nyt ehdi, kun pitää surffata netissä ja katsoa Netflixiä... ja äidillekin pitäisi soittaa ja astiat tiskata... ja sen jälkeen onkin sitten jo niin väsynyt, että pitää mennä nukkumaan."
Totuus on se, että haluaisit kirjoittaa, mutta aloittaminen ahdistaa.
Tunnistatko? :)
Kirjailijat kampittavat aloittamisen kammoa monenlaisilla keinoilla.
Erkka Mykkänen on kertonut, kuinka hän merkitsee vihkoonsa kullekin päivälle tietyn määrän 25 minuutin mittaisia kirjoitusrupeamia, jotka hänen täytyy yliviivata tehdyiksi (lue lisää hänen IG-profiilinsa kohokohdasta "Kirjoitusvinkit"). Aikamäärä on lyhyt, jotta aloittamisen kynnys olisi matala.
Pauliina Vanhatalo puolestaan ruksii vihkoon piirtämiään ruutuja, joista jokainen merkitsee tiettyä sivu- tai merkkimäärää (lue lisää hänen IG-profiilinsa kohokohdasta "Työn arki"). Hänkin palastelee urakan helpommin lähestyttäviin osiin.
Yhdeksi apukeinoksi aloittamisen vaikeuteen olen kehittänyt Sanasukellus-äänitteet.
Puhutun ohjaukseni avulla sysään sinut kirjoittamaan tässä ja nyt, vaikka välissämme on maantieteellistä etäisyyttä. Sinun ei tarvitse asettaa itsellesi tavoitteita tai tehdä pitkäjänteisiä suunnitelmia. Riittää kun käynnistät äänitteen.
Sanasukellus tekee aloittamisesta helppoa – jopa houkuttelevaa. Mielikuvamatka tempaa mukaansa väkisinkin. Aikoinaan totesin menetelmän toimivaksi lähiopetuksessa, nyt olen siirtänyt sen äänitteen muotoon. Äänitteen etu on, että voit tehdä harjoituksen omassa rauhassasi silloin kun sinulle parhaiten sopii. Voit myös palata samaan harjoitukseen aina kun haluat.
Kun käynnistät äänitteen ja alat kuunnella puhettani, ulkopuolinen ärsyke saa mielesi ja kielesi liikkeelle. Et joudu aloittamaan tyhjästä, eikä sinun tarvitse tuskailla tekstin sisältöä tai muotoa. Tarjoan sinulle valmiita virikkeitä ja sytykkeitä, joiden avulla sanaiset arkkusi aukeavat kuin itsestään. Voit löytää sisältäsi sellaistakin, mitä et muistanut tai tiennyt olevankaan.
Sanasukelluksen tavoitteena ei ole kirjoittaa valmista tai välttämättä edes yhtenäistä tekstiä, vaan ainostaan aktivoida luovuus ja saada sanat virtaamaan. Useat sanasukeltajat ovat kertoneet, että juuri niin harjoitus myös toimii. Moni tavoitteellisesti kirjoittava on kertonut pystyneensä hyödyntämään syntynyttä tekstiä käsikirjoituksessaan. Tavoitteellisuus ei kuitenkaan ole tarpeen – Sanasukellus avaa uusia maailmoja jokaiselle, myös pelkästään omaksi ilokseen kirjoittavalle.
Kun minä lasken aloittamisen kynnyksen puolestasi alas ja työnnän sinut sen yli, pääset varmasti vauhtiin. Saat huomata, että tyhjän paperin kammo muuttuukin tyhjän paperin nautinnoksi.
Suosittelen muuten luettavaksi Julia Cameronin teosta Tyhjän paperin nautinto. Minulla oli ilo ja kunnia keksiä sen suomennokselle nimi. Teoksen alkukielinen nimi on The Right to Write.
Meillä jokaisella on oikeus kirjoittaa. Eikä meidän tarvitse odottaa enää hetkeäkään. Odottakoot vuorostaan tiskit ja Netflix!
P.S. Miten sain kirjoitettua tämän tekstin?
En edes yrittänyt tehdä sitä valmiiksi saman tien, vaan palasin sen pariin aina uudestaan. Vähän kerrassaan minulle kirkastui, mitä kaikkea haluankaan tässä kohtaa sanoa aloittamisen vaikeudesta ja sen voittamisesta. Tehtyä tekstiä voi aina työstää ja korjata. Tekemättömällä taas ei tee mitään.
Kun aloittamisen ahdistuksen oppii muuttamaan aloittamisen innoksi, kirjoittaminen sujuu rennosti ja omalla painollaan. Ei tarvita edes deadlinea.
