"Minua pelotti" vai "jalkani tärisivät"?
"Kaunokirjallisuus on tietokirjallisuutta tunteista."
Näin kirjailija Petri Tamminen totesi yhtenä talvisena lauantaiaamuna kirjoittajakoulutuksessa vuosia sitten. Lause jäi osuvuudessaan mieleeni.
Tunteet ja ihmisen muu sisäinen kokemusmaailma, niin sanotusti sisäisyys, on keskeinen osa luovaa ja kaunokirjallista kirjoittamista. Sisäisen maailman elävyys, tunnistettavuus ja samaistuttavuus on tärkeää sekä kirjoittajalle että lukijalle.
Silloin kun kirjoitat itseäsi varten, voit purkaa ja analysoida tunteita täysin omista tarpeistasi käsin. Ei ole mitään väliä, millaista teksti on lukijan näkökulmasta. Riittää, että kirjoitusprosessi on sinulle itsellesi merkityksellinen.
Silloin kun haluat puhutella tekstisi avulla muita, lopullisena tavoitteena ei ole niinkään saada sinua itseäsi käymään läpi ja kokemaan tunteita, vaan aiheuttaa vastaava vaikutus lukijassa. Lukijan puhutteleminen vaatii ikään kuin nousemista seuraavalle tasolle. Sekin kuitenkin edellyttää sitä, että ensimmäinen taso täytyy käydä läpi. Tunteet täytyy tuntea – sanan molemmissa merkityksissä.
Jotta voisit kuvata jotain tunnetta uskottavasti, tutki seuraavia asioita:
Miten tunne ilmenee sisäisesti?
Miten tunne ilmenee ulkoisesti?
Mitkä ulkoisen todellisuuden yksityiskohdat voisivat heijastaa henkilön tunnetta, toimia sen vertauskuvana tai luoda lukijassa sitä vastaavan tunnetilan tai tunnelman?
Mihin muuhun tunnetta voisi verrata?
Tunteiden kuvaamiseen elävästi ja kouriintuntuvasti ei siis ole oikotietä.
Kun tavoitteena on saada aikaan tunteensiirto, valmiiden tulkintojen ja luonnehdintojen tyrkyttäminen on tehotonta. Tiina Raevaara ja Urpu Strellman kirjoittavat asiasta näin:
“Tunne ei synny lukijassa sillä, että kirjailija nimeää sen hänen puolestaan. Tunteet syntyvät lukijassa pitkälti kirjan henkilöiden tekemisistä ja siitä, millaisissa tilanteissa kirjailija henkilönsä näyttää. Sen sijaan, että kirjailija kertoo varjon olevan pelottava, hän näyttää varjon lukijalle.”
Toisin sanoen ”näytä, älä selitä”, kuten klassinen ohje kuuluu.
Joskus henkilön sisäisyyteen sukeltaminenkin on kuitenkin paikallaan. Sama ohje pätee silloinkin. Esimerkiksi abstraktit toteamukset ”minua pelotti” tai ”hän oli kauhuissaan” jäävät etäisiksi ja epämääräisiksi. Ne on helppo kirjoittaa ja helppo ohittaa – ne eivät havainnollista tunnetta eivätkä siksi saa lukijaa kokemaan sitä omissa nahoissaan. Ilmaukset ”jalkani tärisivät” tai ”hänen hiestä liukkaiden kämmeniensä ote kirposi” sen sijaan tekevät jo erilaisen vaikutuksen.
Jotta oikeasti pääsisit tunteen ytimeen ja pystyisit siirtämään sen lukijaan, sinun täytyy siis uskaltaa lähestyä sitä eri suunnista, kohdata ja kokea se, sukeltaa sen sisään, tutkia sitä ja opetella tuntemaan se. Lopulliseen tekstiin kaikkia löytöjään ei tarvitse laittaa, mutta jäävuoren huippu on vakuuttavampi ja vaikuttavampi, kun sen alla on kokonainen jäävuori.
Sanasukellus-paketin äänitteet Pelon vallassa ja Täydellinen aamu tarjoavat erityisen hyviä apuvälineitä tunteiden tutkimiseen ja kuvaamiseen.
Pelkoon keskittyvän mielikuvamatkan avulla voit havainnoida turvattomuuden, uhatuksi tulemisen ja avuttomuuden tunteita eri näkökulmista. Unelmien aamua visioivassa äänitteessä puolestaan pääset kosketuksiin muun muassa turvallisuudentunteen, vapauden ja elämänilon kanssa. Yksi hyvä keino kuvata ja korostaa mitä tahansa tunnetta on sen vastakohta tai poissaolo, ja siksi nämä kaksi äänitettä ovat myös toimiva vastinpari.
Vaikka tähtäimessäsi olisi lopulta kirjoittaa lukijoille suunnattua tekstiä, Sanasukellus-harjoitusta tehdessäsi voit itsekin käydä läpi puhdistavan tunneprosessin. Yksi sanasukeltaja kommentoi Täydellinen aamu -äänitettä näin:
“Kiitos täydellisestä aamusta! Se tuli kuin tilauksesta täydentämään puuttuvia palasia. Nautin sen kuuntelemisesta ja sain siitä apua henkilökohtaiseen olotilaanikin. Tuohon keväiseen aamuun tulen palaamaan. Se on terapiaa parhaimmillaan.”
Kaikki Sanasukellus-äänitteet ovat erinomainen keino syväsukeltaa erilaisiin tunteisiin ja tuntemuksiin hallituissa puitteissa.
